torstai 29. maaliskuuta 2012

MiM

Positiiviset tunteet edistävät ajattelua, kun taas neatiiviset heikentävät. Ihmisen motiivi on myös tärkeä tekijä, eli kiinnostaako häntä ajatella. Huonosti motivoitunut ihminen haahuilee helposti muissa maailmoissa. Ajatteluun vaikuttaa siis ihmisen vireystila.
Ajatteluun vaikuttaa myös tulevan miettiminen etukäteen, eli tavallaan valmistautuminen, alustava ajattelu. On tärkeää myös välillä lopettaa ajattelu että asiat kypsyvät mielessä, eli viekää ajatukset muualle. Aiempi pohjalla oleva tieto helpottaa ajattelua ja auttaa yhdistämään uudet asiat vanhoihin.

Jokaisessa taitavan ajattelun lajissa on tavallan vähän myös muita lajeja. Älykkyydessä tarvitaan myös luovuutta, ongelmanratkaisussa tarvitaan myös pätöksentekoa. Kaikissa osa alueissa kehittyy kokemuksen ja iän myötä.
Jokainen voi vaikuttaa ajatteluunsa asenteilla tai motivoimalla itseään. Jos ajattelee vaan et V*ttu mitä paskaa jo valmiiksi niin tuskin siitä mitään tulee. Mutta ottamalla positiivisen asenteen jo etukäteen ja motivoimalla itseä etsimällä myönteisiä asioita ajattelukin sujuu paremmin.
Opin paljon uutta jokaisesta osa alueesta, blogit laittoivat vähän ajattelemaan mitä ne oikeestaan edes ovat. Tuttuja käsitteitä mutta paljon laajemmat sisällöt kun on ajatellutkaan.
Haluaisin tietää lisää näiden ajattelun osa-alueiden yteydestä koulutyöhön.

MiQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti